Suomalaiset kuluttavat pääsiäisen aikaan noin viisi miljoonaa kananmunaa enemmän kuin keskimäärin muina kuukausina. Pääsiäismuna symboloi uutta elämää, mutta munijakanojen kohtalo ei kovin hyvin sovi yhteen alkuperäisen symbolimerkityksen kanssa. Noin 65 % suomalaisista kanaloista on perinteisiä häkkikanaloita, joissa kanoilla on tilaa noin A4-paperiarkin verran. Avokanaloissa – myös luomutuotannossa – pidetään samassa hallissa satoja tai tuhansia kanoja, kun luonnossa kanat muodostavat korkeintaan 20-30 yksilön ryhmiä. Munijakanat tapetaan alle 1,5-vuotiaina, ja ne päätyvät useimmiten turkiseläinten rehuksi. Kukkopojat tapetaan heti kuoriuduttuaan.
Pääsiäinen on myös lampaanlihan sesonkiaikaa. Suomessa liha on lammastalouden tärkein tuote. Noin puolet Suomessa syödystä lampaanlihasta on kuitenkin tuontilihaa, pääasiassa Uudesta-Seelannista. Monille uusiseelantilaisille lampaille matka teurastamolle tarkoittaa viikkojen mittaisia teuraskuljetuksia laivalla esimerkiksi entisen Neuvostoliiton maihin. Suomessa tuotettu lampaanliha on suurimmaksi osaksi karitsanlihaa. Lihantuotannossa karitsaksi katsotaan alle vuoden ikäinen lammas. Nopeimmin kasvaneet teurastetaan jo neljän kuukauden ikäisinä.
Pääsiäisen voi viettää herkutellen myös ilman eläinkunnan tuotteita. Juhlatunnelmaan pääsemiseen auttaa tieto, ettei aterian vuoksi eläimiä ole tapettu eikä niiden ole tarvinnut kärsiä ahtaissa oloissa. Perinteisistä pääsiäisherkuista mämmi on vegaanista - ja parhaimmillaan tietenkin kaura- tai soijamaidon tai kauravaniljakastikkeen kera syötynä. Kokeile alla olevia houkuttelevia vegaanisia pääsiäisreseptejä! Herkullisia reseptejä löydät myös Chocochili-blogin Vegaanin pääsiäinen -sivuilta.
Reseptit
- Päivällinen neljälle
- Rosmariinilla maustetut soijaleikkeet
- Perunagratiini
- Parsaa vegepekonin ja oliivi-saksanpähkinäseoksen kera
- Kermaisella sienimuhennoksella täytetyt lehtitaikinaleivonnaiset
- Pääsiäismuna avokadolla
- Sienipihvit
- Punaviinikastike
- Ḱarjatonpaisti
- Tofupasha
- Persikkapiiras
- Pähkinäiset suklaamunat
- Marsipaanimunat
Pääsiäispäivällinen neljälle
Rosmariinilla maustetut soijaleikkeet (8 kpl)
(Ohje: Gabriella Terneborg/Djurens Rätt)
- 8 soijaleikettä (Reformi) tai tofua
- öljyä
- ¼ dl hienonnettua tuoretta rosmariinia
- 2 tl merisuolaa
- mustapippuria
- 3 hienonnettua valkosipulinkynttä
Keitä soijaleikkeet pakkauksen ohjeen mukaan ja painele niistä pois mahdollisimman paljon vettä. Voitele leikkeet öljyllä. Sekoita keskenään rosmariini, suola, mustapippuri ja valkosipuli. Taputtele seosta leikkeille. Anna maustettujen leikkeiden vetäytyä kylmässä pari tuntia esimerkiksi muovipussissa. Paista leikkeet kullanruskeiksi.
Perunagratiini
(Ohje: Gabriella Terneborg/Djurens Rätt)
- 1 kg perunoita
- 2 ½-3 dl soija- tai kaurakermaa
- suolaa
- pippuria
Kuori perunat ja viipaloi ne noin ½ cm paksuiksi viipaleiksi. Huuhtele viipaleet lävikössä, jotteivat ne tartu toisiinsa paistamisen aikana. Paista viipaleita öljyssä ja pienessä määrässä maidotonta margariinia (laktoositon Keiju) keskilämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet (mieluiten kasarissa tai valurautapannussa, niin että saadaan hieno kattaus). Kaada kerma viipaleiden päälle ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna kiehahtaa.
Parsaa vegepekonin ja oliivi-saksanpähkinäseoksen kera
(Ohje: Gabriella Terneborg/Djurens Rätt)
- n. 16 kpl tuoreita parsatankoja
- Muutamia siivuja vegaanista ”pekonia” (Redwoodin Rashers markettien pakastealtaasta) tai tofua
- 1 dl kananmunatonta majoneesia
- 1 dl soija- tai kaurakermaa
- 50 g (1 dl) saksanpähkinöitä
- ½ dl mustia kivettömiä oliiveita
- suolaa
- pippuria
Leikkaa parsoista alin osa pois (n. 1-2 cm on usein puisevaa). Keitä parsatankoja miedosti suolatussa vedessä n. 3 minuuttia – on tärkeää, että parsat ovat keittämisen jälkeenkin napakoita, pureskeltavia (vältä ylikeittämistä). Anna parsojen jäähtyä. Leikkaa vegepekoni tai tofu pienemmiksi paloiksi. Asettele parsat tarjoiluastiaan, mielellään salaattipedille. Ripottele päälle vegepekoni- tai tofupalat. Vatkaa keskenään majoneesi sekä soija- tai kaurakerma. Hienonna saksanpähkinät ja oliivit ja sekoita ne majoneesi-kermaseokseen. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Tarjoile seosta erillisestä astiasta. Voit ripotella päälle vielä hieman kokonaisia tai hienonnettuja saksanpähkinöitä.
Kermaisella sienimuhennoksella täytetyt lehtitaikinaleivonnaiset (8 kpl)
(Ohje: Gabriella Terneborg/Djurens Rätt)
- 8 kpl muffini- tai masariinivuokia
- 2 lehtitaikinalevyä (esimerkiksi Sunnuntai-lehtitaikina on vegaanista)
- 200 g sekasieniä
- paistamiseen maidotonta margariinia (laktoositon Keiju)
- 2 dl soijakermaa
- suolaa
- pippuria
- hienonnettua ruohosipulia
Anna lehtitaikinalevyjen sulaa. Hienonna sienet ja ruskista ne maidottomassa margariinissa. Kaada päälle kerma ja anna kiehua hetken (soijakerma on tässä parempi kuin kaurakerma, sillä kaurakermaa ei voi samalla tavalla keittää). Mausta suolalla ja pippurilla. Kaulitse taikinalevyjä hieman, niin että saat niistä neliöitä ja jaa neliöt neljään osaan. Painele taikinapalat vuokiin ja laita täytteiksi sienimuhennosnokareita. Paista leivonnaisia uunissa 250 asteessa kymmenen minuuttia. Ripottele päälle ruohosipulia ennen tarjoilua.
Pääsiäismuna avokadolla (4 kpl)
(Ohje: Gabriella Terneborg/Djurens Rätt)
- 1 avokado
- ¾ dl maissia
- 1 tl soijajauhoa (ravintoarvon nostamiseksi)
- ½ dl kananmunatonta majoneesia
- ruohosipulia
- yrttisuolaa
Muussaa avokado ja mausta suolalla. Tehosekoita maissi ja soijajauhot. Täytä munakuppi tai snapsilasi puolilleen muussattua avokadoa. Jos kuppi tai lasi on läpinäkyvä, laita ensin majoneesia kupin reunoille ja täytä sisus avokadolla niin, ettei majoneesia tule liikaa. Jos munakuppi on läpinäkymätön, laita sopiva kerros majoneesia avokadotahnan päälle (n. ¼ majoneesia ja ¾ avokadoa). Laita päälle varovasti maissiseosnokareita (niin, että tulos muistuttaa munankeltuaista) ja ripottele päälle ruohosipulia.
Muut reseptit
Sienipihvit
(Ohje: Lea Honorine/Djurens Rätt)
Noin 5 annosta
- ½ kg tuoreita sekasieniä, esim. herkkusieniä, kantarelleja, osterivinokkaita
- 2 dl soijarouhetta
- 1 hienonnettu sipuli
- 3 hienonnettua valkosipulinkynttä
- 1 dl hienonnettua tuoretta persiljaa
- 1 rkl tuoretta tai kuivattua timjamia
- suolaa ja mustapippuria
- 2 rkl soijakastiketta
- 1 dl korppujauhoja
- mahdollisesti soijajauhoa taikinan sitomiseen
- 1 dl paahdettua mantelirouhetta
Ryöppää sienet muutamassa ruokalusikallisessa vettä ja anna kaiken nesteen haihtua sienistä. Paista sieniä sen jälkeen kevyesti oliiviöljyssä, ota pois levyltä ja anna jäähtyä. Turvota soijarouhetta suolalla maustetussa vedessä ja ruskista sitä sitten sipulin, valkosipulin ja soijakastikkeen kanssa. Hienonna sienet karkeaksi silpuksi tehosekoittimella ja sekoita sienisilpun joukkoon soijarouhe, mantelirouhe, korppujauhot ja yrtit. Mausta suolalla ja pippurilla. Riippuen siitä, paljonko nestettä sienissä on, voi olla tarpeen lisätä soijajauhoa taikinan koossapitämiseksi. Paista siksi ensin kokeeksi yksi pihvi ja varmista lopputulos. Paista pihvit keskilämmöllä oliiviöljyssä, kunnes niissä on hyvä paistopinta kummallakin puolella. Jos haluat välttää soijaproteiinia, soijarouheen voi korvata vihreillä linsseillä, soijakastikkeen kasvisliemellä ja soijajauhot perunajauhoilla.
Punaviinikastike
(Ohje: Lea Honorine/Djurens Rätt)
- 2-3 porkkanaa
- 2 punasipulia
- 4-5 valkosipulinkynttä
- 2 tomaattia
- 2 tl timjamia
- 2 tl rosmariinia
- 2 kasvisliemikuutiota
- ½ punaista chiliä
- 1 punainen paprika
- 1 rkl oliiviöljyä
- suolaa ja mustapippuria
- 1 pullo (75 cl) punaviiniä (huom! ei tammitynnyrissä kypsytettyä)
- 1-2 rkl maissitärkkelystä
- mahdollisesti kanelia ja tuoretta inkivääriä
Hienonna vihannekset karkeaksi silpuksi ja ruskista niitä isossa kattilassa, kunnes ne ovat saaneet kunnolla väriä, kaada päälle punaviini ja saman verran vettä (75 cl). Vihannesten tulee peittyä nesteeseen. Anna kiehua ja hauduta n. 30 minuuttia. Ota kattila pois levyltä ja anna kastikkeen vetäytyä tunnin verran. Siivilöi vihannekset pois kastikkeesta ja keitä, kunnes maku ja väkevyys ovat sopivia. Suurusta punaviiniin liuotetulla maissitärkkelyksellä.
Monet oluet ja erityisesti viinit kirkastetaan eläinperäisten aineiden avulla. Listan vegaanisista viineistä löysät Vegaaniliiton sivuilta
Karjatonpaisti
(Ohje: Jere Nieminen)
Seitan:
- 4 dl gluteenijauhoja
- 3 rkl jauhettua paprikaa
- 1 rkl jauhettua inkivääriä
- 1 rkl rouhittua mustapippuria
- 3 rkl soijakastiketta
- 2 rkl rypsiöljyä
- noin 2,75 dl vettä
- vettä keittämiseen
- rypsiöljyä paistamiseen
Muut ainekset:
- 3 porkkanaa
- 3 sipulia
- 20 kokonaista mustapippuria
- 3 laakerinlehteä
- 1 rkl öljyä
- 2 tl valkopippuria
- 2 tl suolaa
- noin 7 dl vettä
- Seitanin valmistus: Sekoita kuivat ainekset yhteen ja lisää kulhoon vesi, öljy ja soijakastike. Vaivaa taikinaa pari minuuttia tai kunnes rakenne on mielestäsi hyvä. Leikkaa taikina noin 8 samankokoiseen palaan ja keitä noin 20 minuuttia. Kaada keitinvesi pois ja leikkaa hieman jäähtyneet seitanpalat pienemmiksi palasiksi ja paista niitä reilussa öljyssä muutama minuutti.
- Paloittele porkkanat ja sipulit keskikokoisiksi lohkoiksi.
- Laita paistetut seitan-palaset ja kaikki loput ainekset kattilaan.
- Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia ja hauduta jälkilämmöllä tarjoiluun asti.
- Tarjoile karjatonpaistia keitettyjen perunoiden ja puolukkahillon kera.
Pasha
- 1 purkki (225g) maustamatonta soijatuorejuustoa
- 1,5 dl maustamatonta tai hedelmäsoijajogurttia
- reilu 1 dl kauravispikermaa
- 1 dl sokeria
- reilu 1 rkl kasvimargariinia
- puolen sitruunan mehu ja raastettu kuori
- vaniljasokeria, mantelirouhetta ja rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä silputtuna.
Sulata margariini ja jätä se hetkeksi jäähtymään. Pehmitä tuorejuusto kulhossa ja lisää joukkoon jogurtti ja sekoita seos tasaiseksi. Vatkaa kauravispi ja sekoita sekin joukkoon. Lisää sitten sokeri ja muut aineet, sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Valuta seosta, mieluiten ainakin yön yli. Jos sinulla ei ole pashamuottia, valutusastiaksi sopii myös kahvinsuodatin, joka vuorataan kostealla suodatinpussilla.
Tofu-pasha
- 2dl kauravaniljakastiketta
- 1 pkt pehmeää tofua
- ripaus vaniljajauhetta
- 2 rkl luomusitruunamehua
- 0,5 dl mantelilastuja
- 0,5 dl luomurusinoita
- 0,5 dl sukaattia
- 1 rkl appelsiinimarmeladia
- 2 rkl tomusokeria
- Vaahdota vaniljakastike ja pehmeä tofu vatkaimella. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin.
- Kaada pashamuottiin tai kahvinsuodattimeen ja paina tiiviiksi. Anna pashan viiletä jääkaapissa ja koristele mantelilastuilla ennen tarjoilua.
Persikkapiiras
(Ohje Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle joukolle, Multikustannus 2008)
Pohja:
- 4 dl vehnäjauhoja
- 1,5 dl sokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl soodaa
- 1 tl vaniljasokeria
- 125 g margariinia
- 0,5 dl maustamatonta soijajugurttia
Täyte:
- 0,75 dl tomusokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 dl maustamatonta soijajugurttia
- 2 dl vaahtoutuvaa kaurakermaa (Go Green Vispi)
- 1 dl kookoshiutaleita
- 1 prk säilykepersikoita
- Valmista pohja. Sekoita kuivat aineet kulhossa, lisää margariini ja nypi jauhojen sekaan. Sekoita lopuksi joukkoon soijajugurtti. Voitele piirasvuoka ja levitä taikina siihen jauhotetuin käsin. Laita vuoka kylmään vähintään puoleksi tunniksi.
- Vaahdota kaurakerma ja sekoita joukkoon muut täytteen ainekset persikoita lukuunottamatta. Paista pohjaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia. Jäähdytä.
- Levitä hyvin jäähtyneelle pohjalle täyteseos ja nostele pinnalle valutetut persikanpuolikkaat.
Mikäli haluat munista kauniimman näköisiä, dippaa niitä suklaasulaan ja anna jähmettyä. Tässä voi käyttää apukeinona hammastikkuja.
Muotoile marsipaanista munan muotoisia. Sulata suklaa ja dippaa marsipaanimunat suklaaseen. Voit käyttää apuna esimerkiksi hammastikkuja.